TURVASSA

On maanantainen kesäaamu Helsingissä, kaupunki nukkuu vielä. Kello on viisi. Kirjoittelin, kävin juoksemassa lempparimestoilla, ja katselemassa merta. En ymmärrä miksi olen hereillä, mutta hyvä niin.
Havahduin aamukahvilla miettimään turvallisuudentunnetta elämässä. Enkä tarkoita erikoistilannetta, jonka vuoksi varmasti monella on ollut turvaton olo. Tarkoitan ylipäätään elämässä. Mistä turvallisuudentunne rakentuu? Taloudesta, ystävistä, puolisosta, terveydestä ja eletystä elämästä. Kokemuksesta hallita omaa elämää, ja kokemuksesta pystyä vaikuttamaan omaan asemaan ja mielekkääseen elämäntapaan. Niinkö? En minä tiedä, mietin vaan. Kuinka monella ylipäätään on turvallinen olo, onko sinulla? Minulla ei ainakaan ole jatkuvasti. Ehkei kenelläkään. Toki minulla on nopeasti mietittynä ja pintapuoleisesti turvallinen olo, mutta jos asiaa miettii enemmän. Mitä sitten pelkään, vai onko se edes pelkoa? Se mitä minä pelkään, on jotain mitä en osaa sanoa. Aiemmin pelkäsin oman yrityksen ja unelman kaatumista. Loukkaantumista ja sitä, että kaikki kaatuu. Toki paljon muitakin asioita, mutta ei lähdetä sen syvemmälle. En tunnista tuotakaan pelkoa enää. Viime aikoina on vahvistunut ajatus entisestään siitä, että kaikki menee todella sillä tavalla, kun on tarkoituskin. Halusinpa tai en. Kukapa tuota erikoistilannetta olisi halunnut, mutta mitä se toikaan tullessaan? Hurjia asioita, mutta voi tässä vielä hyvinkin käydä. Niin kun viikonlopun Hesarissakin pohdittiin. Meillä on ehkä Hesarin kanssa eri vinkkeli katsoa asiaa, mutta on minun elämääni tullut ainakin paljon hyvää. Jos vielä palataan siihen turvallisuudentunteeseen, miten sitä voi saada lisää? Onko rohkeudella mitään tekemistä sen kanssa, vai päinvastoin. Omalla kohdalla olen halunnut turvallisuudentunteen minä pystyvyydestä. Ajatuksesta, että kaikki on mahdollista. Siitä, että uskaltaa hyppiä korkealle, tietämättä miten mätkähtää alas. Se jos joku tuokin turvallisen tunteen elämään.. Hehe. Minulle on myös tärkeää kasvattaa taloutta, luoda sitä kautta turvallisuutta ja riippumattomuutta. Olla juuttumatta malliin, jossa on tietyt numerot jokaiselle kuukaudelle. Se tuo jollain erikoisella tavalla minulle äärimmäisen turvallisen olon, voin vaikuttaa itse siihen miltä käyrät näyttävät missäkin kuussa. Onko ylipäätään jokainen oman turvallisuudentunteensa seppä? Kuka muukaan, vai mitä.

Mikä on muuten sinulle turvallisin paikka, jonka voit kuvitella?

Turvallisuudentunne tulee toki kaukaa, ja vuosien takaa. Eletyllä elämällä ja valinnoilla on varmasti iso vaikutus kaikkeen. Miten sitten rohkeus? Mikä on ylipäätään rohkeaa? Taas sitä ollaan saman kysymyksen äärellä. Kannattaako ylipäätään olla rohkea, vai piiloutua isomman selän taakse ja olla kuin ei olisikaan. En tiedä, riippuu varmaan tilanteesta. Mitä ikinä tuo tarkoittaakaan. Minun mielestäni on rohkeaa kohdata oma todellisuutensa, ja ravistella sitä. Mahdollisesti luoda se uudelleen. On myös hitusen rohkeaa kirjoittaa kirje kadoksissa olleelle kummitädille, ja nähdä naapurin veistoksellista kolossia piknikillä. Eikö vaan? Vai onko se oman tarpeen tunnistamista? Molempia ehkä.  Miksi sitten pitää olla rohkea. En minä tiedä. Onhan se jännittävää, kun tapahtuu paljon. Ilman rohkeutta ei pääsisi tietysti sovitteleman omaa kättä kolossin käteen, ja tarinoiden kummitädit jäisivät halaamatta. Ihminen on varmasti kaikista turvallisimmassa paikassa, jos kokee olevansa osa jotain. Tekee mielekkäitä juttuja, kokee tekevänsä jotain merkityksellistä. Kokee olevansa rakastettu ja rakastaa. Uskaltaa luottaa elämään, ja antaa sen kuljettaa. Aika simppeliltähän se kuulostaa, jos se näin on.

Miten ylipäätään malttaa luottaa siihen, että asiat menevät kuinka on tarkoitettu? Miten luottaa siihen, ettei ole jumissa vanhoissa ajatuksissa ja todellisuuksissa. Miten saada tarpeeksi tilaa ajatella, ja luoda uutta ilman ulkopuolisia vaikutteita. Mistä tietää mikä on omaa, jos ympärillä tapahtuu jatkuvasti. Miten olla heijastelematta muita, ja pitää oma ajatus kirkkaana? Siinä se paradoksi onkin, ei varmaan mitenkään. Eikä ainakaan ilman muita ihmisiä? Henkilökohtaisesti minulle on tärkeää yksinolo, ja ajan viettäminen ilman mitään. Rauhoittuminen ja tyhjyys. Välillä on hyvä painaa kaasua kolmella jalalla, ja testailla reunoja. Se mitä ei sen takaa usein minunkaan elämästä näe, on tyhjyys kaiken ympärille. Eihän siitä ole edes mitään kerrottavaa, jos istuu yksin kivennokassa ihastelemassa merta ja tuntematonta koiraa, kuka ei jostain syystä anna edes silittää.  Tärkeää on myös löytää tilaa oppia uutta, löytää tilaa ajatella uudella tavalla. Tämä elämäjuttu on kyllä jännittävä, eikö?

Ainiin, ja olisi ollut rohkeaa sovitella sitä kättä kolossin käteen, mutta en todellakaan uskaltanut. Kävi se kyllä mielessä.

Ootte kivoja, voikaa hyvin!