• Uncategorized

    KÄSSÄRIPARTYT- HYPPY TYHJYYTEEN

      Nolla budjetti- sormet ristiin ja mitkä Kässäripartyt? Tää on taas niitä juttuja minkä kanssa tulee kolhuja, laitetaan sormet ristiin, silmät kiinni ja toivotaan mahdollisimman tasaista matkaa. Niitä juttuja missä ei oo mitään järkeä, eli ehdottomasti siis mun juttuja. Mitä tää tapahtuman suunnittelu on vaatinut? Lähinnä jäätävää optimismia, uskomatonta itseluottamusta ja tyhjään hyppäämistä toivoen mahdollisimman pehmeää laskua. Unettomia öitä, ja lattialta palasten keräilyä. Taustoitan nopeasti, jos oot ekaa kertaa mun juttujen parissa. Kiersin ekana yrittäjävuonna (2018) päättäväisesti kaikki Suomen 107 kaupunkia käsilläseisontaworkshoppien kanssa. Päätin siis järjestää juhlat sen kunniaksi. Halusin koota kasaan kaikki workshopeissani olleet, mutta homma lähti taas odotetusti käsistä. Kiertueen maaliviiva ylittyi kesäkuussa, ja juhlat oli tarkoitus järjestää…

  • Uncategorized

    JYVÄSKYLÄ-HELSINKI-KROATIA

          Aloin kirjoittamaan tätä sen pohjalta miksi muutin, ja millä fiiliksillä täällä ollaan. Todellisuus on kuitenkin se, että viimeisen parin viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että kerrotaan nyt kun on kerrottavaa. Oon muuttanut tuntemattoman kanssa, ollut viikon reissussa saman tyypin kanssa ja palkannut assarin. Siis mitä, ja miksi? Tää menee taas vähän riskillä kaduttaako myöhemmin, mutta enpähän tylsistytä itseäni ja mahdollisesti muitakin. Muuton suhteen mulla oli ”pieni” kriisi jo pidemmän aikaa, tavallaan halusin muuttaa ja tavallaan yritin löytää koko kesän jotain, miksei tarvitsisi muuttaa. Olin kuitenkin viimeisenä kuukautena jo tavallaan innoissaan muutosta, mutta vakuutin kaikille, että ekoja viikkoja en aio yksin Helsingissä olla. Jonkun pitää tulla mun…

  • Uncategorized

    SINKKU

    Minkälaista on olla sinkku? Ootko sä sinkku? Mä oon ollut melkein aina. Miksi? Eiköhän se oo lähinnä valinta, siinä missä parisuhteessakin olo. Ethän hermostu? Tiedän nimittäin hyvin, että ihmisiä on tahtomattaan sinkkuina. On mullakin hetkeni, sure. Olisi ne vaikka olisin parisuhteessakin. Mulla on aina ollut ajatus, että en haluu seurustella tavallaan turhaan. Enkä myöskään ihmisriekaleena, haluun ensin järjestellä omat ajatukseni.  Pelkään oikeastaan, että antaisin jonkun kannatella itseäni, kun en siihen itse pysty. Oon myös tietoisiesti vältellyt parisuhdetta monia vuosia, koska mua on jännittänyt, että elämä menee väärään suuntaan jonkun toisen takia. Miettikääpä onko monta sellaista typpiä, kenen mielestä on hyvä idea vuokrata vaippaka Himos Areena Partyille. Uskokaa vaan, tuo homma…

  • Uncategorized

    HERKKYYS

    Tuntuupa vaikealta kirjoittaa julkisesti mitään, näitä on kasaantunut taas hirmuisesti tyynyt alle. Halusin kirjoittaa herkkyydestä, ja vahvoista naisista. Miksi jusuri vahvoista naisista? Koska törmäsin taas hetki sitten siihen, että mulle sanottiin kuinka vahva oon. Toisaalta ymmärrän joitain juttuja miksi se saattaa siltä näyttää ulospäin. Ellet sitten oo sattunut olemaan niin lähellä, että olisit nähnyt sen, kun en uskalla mennä illalla yksin kotiin, ja toivoisin, että voisin pyytää naapurin kolossia meidän sohvalle istumaan ja vaan olemaan läsnä. Okei, eihän näitä usein oo, mutta näitä isoja muutoksia on tullut syksyn alkuun tosi paljon, niin on ollut viikkoja, kun olisin halunnut vaan painua sinne naapurin sohvalle ja olla puhumatta mitään.   Tämmöisen päivän…

  • Uncategorized

    IHANA KESÄ- VAI?

    Missä mennään? Onko kaikki jeees? Missä sometus? Mitäs nyt? No enpä tiiä!   Hirveet odotukset, ihanaa kun tulee kesä. Ihanaa kun kiertue loppuu. Ihanaa kun ei oo aikatauluja. Vai onko? Voisin kertoa siitä, että oon tavannut sairaan mielenkiintoisia ihmisiä, nukkunut pitkään, palautunut, treenannut hulluna, kisaillut, ja rakentanut suomen parhaita kässäri verkkovalmennuksia ja vaikka mitä siistiä. Suunnitellut päätöspartyjä, ja ollut vaan.  Mutta jos nyt kuitenkin päällimmäisiä fiiliksiä vähän avaan..   Ensinnäkin kesä on aina stressannut mua, koska pitäisi olla ihan sairaan hauskaa, kun sitä kerran ootetaan niin paljon. Someakaan ei uskalla edes kesäisin katsoa, koska kaikki on siellä missä mäkin muka haluaisin olla. Missä se sitten on? Niinpä, ei sieltä edes…

  • Uncategorized

    KULISSIT KAATUU

      Jes, vihdoin on tämän aika! Potkastaan siis kulissit hetkeksi kumoon, ja katsotaan mitä kiertueella oikeasti tapahtuu, ja on tapahtunut. Tästä on tulossa myös tubea, jonka julkaisen kiertueen jälkeen. Kulissien takana on tilanne melkoisen stabiili. Lähinnä hommat kaatuvat päälle vaan unissa, joissa oon ollut ihan väärässä kaupungissa vääränä päivänä.  Niin kuitenkaan ei oo käynyt. Oon löytänyt kaikki mestat, ja vieläpä ajoissa. Auto ei oo hajonnut, ja mä oon pysynyt ehjänä. Musta ei oo muuttunut pelkkä helisevä kuori, ainakin toivon niin. Hehee. Moka 1. Missä taustatiimi ja rahat? Tää mulla on tullut mieleen vasta tässä kiertueen loppupäässä. Alussa ei tullut mieleenkään, että joku voisi auttaa tässä. Eikö tämmöisiä toteutettaessa ihmisillä oo…

  • Uncategorized

    TEE ENSIN- AJATTELE SITTEN

    Noniin, kahdeksankymmentä kaupunkia kierretty. Loppu onkin pelkkää laskettelua. Tuntuuko missään, kysyi eilen Raaseporin paikallislehteen juttua tehnyt mies. Arvatkaa oliko vaikea pitää pokkaa, se oli kolmas workshoppi sinä päivänä, olin nukkunut niin vähän (lue 7h, eli mulle vähän) joten näytin totaaliselta zombilta. Oon ollu viikon myös mökillä ilman juoksevaa vettä, joka ei ainakaan teen olosta hehkeämpää. Tokaisin vaan, että kato nyt mua, ja nauroin päälle. Tänään jos kysyttäisiin, tuntuuko missään, niin vastaus olisi toinen. Nyt on edessä kolmen päivän kiertuebreikki. Tässä on takana melkoinen tukistus, ja toukokuu on tykitetty näitä kaupunkeja kyllä melkoisella tahdilla. Lehtijuttuja tehdessä eka kysymys heillä on aina, miksi tällainen tempaus? Eka vastaus on yllytyshulluus, mutta eilen lisäsin…

  • Uncategorized

    ASENNETTA KIITOS

    Jea, nyt on ensimmäinen vuosi yrittäjänä takana. Luvassa on siis brändin uudistusta, ja oman jutun viemistä kunnolla eteenpäin. Hirveen kiva olisi kertoa, mitä kaikkea oon saanut aikaan ekana vuonna. Myönnetään, oon siitä aika ylpee. Olisi kiva myös kertoa miten pahasti oon mokannut, vai onko ne ollut edes mokia. Yksi blogiteksti onkin luonnoksissa venailemassa siihen liittyen. Kerron kuitenkin siitä, että isoin juttu mitä mun mieleen on jäänyt ekasta vuodesta, on se, että täällä kaivataan asennetta. Kaikkeen liittyen. Kädenlämpöinen ei riitä minkään suhteen. Sun pitää olla varma siitä mitä teet, koska kuka sitten on, jos et sä ite? Jos sä haluut olla huipulla, sun pitää olla vähän parempi, kun kukaan muu. Pitää…

  • Uncategorized

    TOIMIIKO VERKKOVALMENNUKSET?

      Markkinoillahan on verkkovalmennuksia pilvin pimein, ja laatukin heittelee laidasta laitaan. Niin kun kaikessa.  Ajattelin vähä avata miten mun verkkovalmennukset on rakennettu. Tarkoitus ei ole dissata kenenkään muun valmennuksia, enkä todellisuudessa edes tiedä millaisia valmennuksia kenelläkin on, vaikka joistain on itsellänikin kokemusta. Tarkoitukseni ei ole myöskään pitää myyntipuhetta, vaan ennemminkin kertoa ajatuksiani ylipäätään verkkovalmennuksista, ja avata omieni ajatusta enemmän, mikäli oot miettinyt semmoisen tilaamista. Tavoitteena mulla on vaatimattomasti kehittää nämä sellaiseen pisteeseen, että nää olisivat markkinoiden parhaimmistoa. Ensimmäiset versiot on tehty tämän hetken resursseilla, ja näille mennään ainakin jonkin aikaa. Prosessi näiden taustalla on aina tosi iso. Ensimmäisinä valmennuksina mulla on tarjolla käsilläseisontaan kaksi valmennusta, ja liikkuvuuteen yksi. Uusimpana myös…

  • Uncategorized

    MISSÄ KULKEE RAJAT?

      Huomenna olisi SM-finaali. Oon ollut asian suhteen niin kevyin mielin kun vaan voin, ja tosi odottavainen. Vaikkakin mulla oli todella huonot pisteet karsinnoista, ja taso olisi ollut kova, etenkin pisteisiin nähden. Mulle tehtiin uus koreo, vähän enemmän taktikoiden (mitä en todellakaan ollut aiemmin tehnyt). Joten fiilis oli tosi hyvä! Jaksamisen kanssa ei oo edes tuntunut olevan haastetta. Kiertue on ollut kevyesti (tai niin kevyesti, kun voi) tässä mukana viimeiset viikot, ja kaikki tuntui menevän suunnitelmien mukaan. Treenitkin on kulkenut mukavasti. Oon kyllä huomannut, että mieli on mukana kisavalmisteluissa, mutta kroppa ei toimi ihan normaalisti. Ennen SM karsintojakin tipuin tangolta, ja satutuin oikean kantapääni, mutta sekin saatiin kotikonstein kuntoon. Sekään…