• Uncategorized

    IHANA KESÄ- VAI?

    Missä mennään? Onko kaikki jeees? Missä sometus? Mitäs nyt? No enpä tiiä!   Hirveet odotukset, ihanaa kun tulee kesä. Ihanaa kun kiertue loppuu. Ihanaa kun ei oo aikatauluja. Vai onko? Voisin kertoa siitä, että oon tavannut sairaan mielenkiintoisia ihmisiä, nukkunut pitkään, palautunut, treenannut hulluna, kisaillut, ja rakentanut suomen parhaita kässäri verkkovalmennuksia ja vaikka mitä siistiä. Suunnitellut päätöspartyjä, ja ollut vaan.  Mutta jos nyt kuitenkin päällimmäisiä fiiliksiä vähän avaan..   Ensinnäkin kesä on aina stressannut mua, koska pitäisi olla ihan sairaan hauskaa, kun sitä kerran ootetaan niin paljon. Someakaan ei uskalla edes kesäisin katsoa, koska kaikki on siellä missä mäkin muka haluaisin olla. Missä se sitten on? Niinpä, ei sieltä edes…

  • Uncategorized

    KULISSIT KAATUU

      Jes, vihdoin on tämän aika! Potkastaan siis kulissit hetkeksi kumoon, ja katsotaan mitä kiertueella oikeasti tapahtuu, ja on tapahtunut. Tästä on tulossa myös tubea, jonka julkaisen kiertueen jälkeen. Kulissien takana on tilanne melkoisen stabiili. Lähinnä hommat kaatuvat päälle vaan unissa, joissa oon ollut ihan väärässä kaupungissa vääränä päivänä.  Niin kuitenkaan ei oo käynyt. Oon löytänyt kaikki mestat, ja vieläpä ajoissa. Auto ei oo hajonnut, ja mä oon pysynyt ehjänä. Musta ei oo muuttunut pelkkä helisevä kuori, ainakin toivon niin. Hehee. Moka 1. Missä taustatiimi ja rahat? Tää mulla on tullut mieleen vasta tässä kiertueen loppupäässä. Alussa ei tullut mieleenkään, että joku voisi auttaa tässä. Eikö tämmöisiä toteutettaessa ihmisillä oo…

  • Uncategorized

    TEE ENSIN- AJATTELE SITTEN

    Noniin, kahdeksankymmentä kaupunkia kierretty. Loppu onkin pelkkää laskettelua. Tuntuuko missään, kysyi eilen Raaseporin paikallislehteen juttua tehnyt mies. Arvatkaa oliko vaikea pitää pokkaa, se oli kolmas workshoppi sinä päivänä, olin nukkunut niin vähän (lue 7h, eli mulle vähän) joten näytin totaaliselta zombilta. Oon ollu viikon myös mökillä ilman juoksevaa vettä, joka ei ainakaan teen olosta hehkeämpää. Tokaisin vaan, että kato nyt mua, ja nauroin päälle. Tänään jos kysyttäisiin, tuntuuko missään, niin vastaus olisi toinen. Nyt on edessä kolmen päivän kiertuebreikki. Tässä on takana melkoinen tukistus, ja toukokuu on tykitetty näitä kaupunkeja kyllä melkoisella tahdilla. Lehtijuttuja tehdessä eka kysymys heillä on aina, miksi tällainen tempaus? Eka vastaus on yllytyshulluus, mutta eilen lisäsin…

  • Uncategorized

    ASENNETTA KIITOS

    Jea, nyt on ensimmäinen vuosi yrittäjänä takana. Luvassa on siis brändin uudistusta, ja oman jutun viemistä kunnolla eteenpäin. Hirveen kiva olisi kertoa, mitä kaikkea oon saanut aikaan ekana vuonna. Myönnetään, oon siitä aika ylpee. Olisi kiva myös kertoa miten pahasti oon mokannut, vai onko ne ollut edes mokia. Yksi blogiteksti onkin luonnoksissa venailemassa siihen liittyen. Kerron kuitenkin siitä, että isoin juttu mitä mun mieleen on jäänyt ekasta vuodesta, on se, että täällä kaivataan asennetta. Kaikkeen liittyen. Kädenlämpöinen ei riitä minkään suhteen. Sun pitää olla varma siitä mitä teet, koska kuka sitten on, jos et sä ite? Jos sä haluut olla huipulla, sun pitää olla vähän parempi, kun kukaan muu. Pitää…

  • Uncategorized

    MITÄ TAPAHTUU

    Oltiin parin viikon kiertue, ja ihan elämäbreikillä palmujen alla. Yleensä lomilla saadaan kaikkia nerokkaita ideoita, ja takaisin töihin tullaan takki täynnä inspiraatioita. En tiedä kävikö mun kohdalla niin, mutta ainakin asiat selkeytyivät entisestään. Kiva olla takaisin hommissa, ja hei, kisakausi alkaa olla ihan nurkan takana. Parin viikon päästä on SM-karsinnat, ja niiden suhteen mulla on hyvin luottavainen olo. Niistä voisi kirjoittaa vaikka oman juttunsa, ja sen taidankin tehdä seuraavaksi. Kuitenkin, isoja juttuja on taas meneillään, ja ne vähän jännittää. Ootko ikinä kelannut, että se mikä sulla on tavoitteena, voi tapahtua nopeammin, kun ajattelet. Ootko valmis siihen? Mulle alkaa käymään näin, ja jälkimmäisen kysymyksen suhteen toivon vaan parasta. Oon ollut Fitverstaan…

  • Uncategorized

    SAAN MITÄ HALUAN

    Vai muuttuko musta vaan äärimmäisen itsekäs ääliö, jos tavoittelen suuria? Lähtökohtaisesti en tiedä, etkä varmaan sinäkään. Oon ymmärtänyt viimeistään viimeisen vuoden aikana, että voin saada melkein mitä tahansa. Niinkuin sinäkin. Ongelmahan tässä on vaan se, että miten muuttua niin itsekkääksi, ja joissain tilanteissa kylmäksi, että laittaa omat jutut puhtaasti muiden edelle? Miten pitää kaikista rakkaimmista kiinni, kun menee kovaa ja tavoittelee suuria? Myönnetään, oon perehtynyt tähän tavoitteen asetteluun, ja unelmien tavoitteluun useamman kirjan ja podcastin ajan. Suurin ongelma on kuitenkin tää, eikä mulla oo siihen vastausta. No takaisin tavoitteissin, ja jos oot tästäkin huolimatta valmis laittamaan omaa leukaasi vähän korkeammlle, ja kieltäytymään monistakin pirskeistä, mulla saattaa olla sulle vinkkejä. Taidetaan…

  • Uncategorized

    ROHKEA ELÄMÄ

      Elätkö sä sun unelmaa, ootko löytänyt sun kutsumuksen? Jos vastasit molempiin myöntävästi, oon tosi onnellinen sun puolesta. Jos et, annan sulle muutaman neuvon, miten lähteä tavoittelemaan konkreettisesti unelmiasi. Yksi suurimmista asioista on oman kutsumuksen löytäminen, jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä. Se löytyy kyllä, joillekin nopeammin kuin toisille. Jos uskot tietäväsi mikä se on, lähde sitä kohti vaikka pelottaisikin. Koska olisi parempi aika kuin nyt? Lupaan ettei koskaan. Oman kutsumuksen löytyminen, ja unelmat kulkevat usein hyvinkin lähellä toisiaan.     Hyvinvointi on laaja käsite, ravinnon ja liikunnan kanssa käsi kädessä kulkee henkinen hyvinvointi. Elääksemme väkevää elämää, meidän täytyy olla inspiroituneita asioista. Kun olemme inspiroituneita asioista, ja jahtaamme…

  • Uncategorized

    SUURIA KYSYMYKSIÄ TULEVAISUUDESTA

    “Aina kun huomaat olevasi enemmistön puolella, on aika pysähtyä miettimään vielä kerran” Mike Twain     Mun on ollut tosi vaikea tehdä päätöstä sen suhteen mihin suuntaan lähden elämääni viemään, niinkun varmasti monen muunkin. Oon aina rakastanut urheilua, ja toivonut että voisin elättää itseni urheilijana. No mitenkäs semmoista sitten toteutetaan. Muutama vuosi sitten ei ollut hajuakaan. Rehellisesti sanottuna ei sitä montaa kuukautta tarvitse mennä taaksepäin, että olen tuskaillut tämän ajatuksen kanssa ihan toden teolla. Oon hakenut viimeiset kaksi vuotta johonkin opiskelemaan, oonhan kuitenkin jo 24, ilman korkeakoulututkintoa. Aiemmin asia ei minua ole häirinnyt laisinkaan, koska olen kuitenkin opiskellut jatkuvasti liikunta-alalla.  Viimeiset pari vuotta asia on kuitenkin vaivannut, koska tässä on…

  • Uncategorized

    SALAISET UNELMAT

    Onkos teillä semmoisia salaisia unelmia, mitä ette uskalla sanoa kenellekään ääneen. Koska se on liian hullu eikä tule tapahtumaan kuitenkaan. Tiedättekö mitä, kyllä se tulee jos haluat. Oon niin monesti hiljaa mielessäni haaveillut asioista, jotka ovat ihan hulluja. Niin varmaan sinäkin. Voisin väittää, että kaikki on toteutunut sen jälkeen, kun olen sanonut ne ääneen. Aivot alkavat prosessoimaan ääneen sanottua unelmaa, ja suuntaavat toimintasi unelman toteutumiseen. Jokaisella valinnallasi on merkitystä unelmien saavuttamiseen. Mieti miksi haluat saavuttaa jonkun unelman, kohtaavatko arvosi ja tekemisesi sen kanssa? Sen jälkeen ala tekemään päivittäin valintoja tukemaan unelmaasi pääsyä. Aika helppoa eikö vaan? No ei, kyllä siinä töitä saa tehdä, mutta matkahan siinä onkin tärkeintä. Itse unelmoin…

  • Uncategorized

    MIELIPITEITÄ TANKOTANSSISTA KILPAURHEILULAJINA

    Luulen että tämä on vähän sellainen laji joka jakaa melkoisesti mielipiteitä. Itsellänikin on ollut erilaisia mielipiteitä tästä, ei tarvitse mennä kovinkaan montaa vuotta taaksepäin. Mieleen tuli vain hämyiset yökerhot, ja tanssi jota ei pysty silmiä peittämättä katsomaan. Onneksi tämä laji on noussut kuitenkin isosti pinnalle urheilulajina, ja vanha ajattelutapa alkaa väistymään.   Ehkäpä jonain päivänä tämä nähdään vielä olympialajina, odotan innolla! Ymmärrän täysin, jos jotain hämmentää edelleen laji, itselläkin täyttyy välillä somekanavat liian paljaista pakaroista ja liikkeistä joita en olisi halunnut nähdä. Siinä se juttu onkin, ne ovat mielestäni kaksi ihan eri asiaa. Osa haluaa tanssia pikkupöksyissä ja korkeissa koroissa, ja osa taas treenata urheilumielessä, jotkut jopa molempia.   Molemmissa nyt…