Uncategorized

PELOTTAA

Olin rakentelemassa tuossa verkkokauppaa, mutta eksyinkin lukemaan vanhoja blogipostauksiani. Tajusin, että oon kohta pitänyt tätä blogia vuoden, enkä oo uskaltanut kurkistaa edes seuraajalukuja. Siihenhän syy on suoraa siinä, että en oo kehdannut lukea itse edes omia juttujani kuukausien takaa. Enkä oo halunnut sen vaikuttavan mun sisältöön. Luin tuon oman tekstini “rakkaudesta”, jota oon eniten jännittänyt omista julkaisuista. Kukakohan sen on lukenut, saatikka haluuko joku käyttää sitä väärin mua vastaan.
Miksipä haluisi. Aloin kuitenkin itkemään, kun tajusin, että vitsit tuo asia voikin pelottaa mua, ja mikä kaikki muukaan pelottaa vielä enemmän. Tajusin että tuosta jutusta on vuosi, eikä mikään ei oo mennyt sen suhteen eteenpäin. Oon löytänyt itseni pohtimasta tätä asiaa harvase päivä, ja tässäpä se taas konkretisoitui, ja iski hienosti päin kasvoja. Oma pelko siis. Arvatkaa mitä meinaan tapahtui..

 

En todellakaan tiedä kuuluko tämmöistä edes julkaista, mutta kerron silti. Mua lähestyi pari viikkoa sitten kiinnostavan oloinen mies, ja alettiin juttelemaan. Mäkin jopa vastailin. Mikä on vähän poikkeavaa, kun puhutaan tuntemattomista hepuista. Hän ehdotti tapaamista, ja yllätyin itsekin, kun se oli hyvä idea mun mielestä. Hänhän vaikutti tosi kivalta tyypiltä. Ulkoisesti, ja ennen kaikkea tosi skarpin oloinen. Normaalistihan sivuutan nämä kohteliaasti. No, meidän piti nähdä, ja tapani mukaan peruin viime hetkellä. Useinhan perumisesta kaikille tulee fiilis, että nyt askel taaemmas. Tälleppä ei. Hän halusi tietää miksi peruin, ja miksi en enää vastaillut viesteihin. Täh, eihän kukaan ikinä kysy sellaista. Antaa vaan olla. No arvatkaa mitä, jouduin selittämään.  Ja senhän mä osaan. Kerroin tietenkin kaikki huonoimmat puoleni, ja sen, että oon tosi hankalassa elämäntilanteessa, ylipäätään mulla ei ole aikaa uusille ihmisille (MITÄ?), oon tosi hankala muutenkin, ja jos haluaa nähdä jotain niin kannattaa valita joku muu siihen tarkoitukseen.

Enkä tunnista yhtään itseäni tuosta, tai oikeastaan tunnistan. Ei oo eka kerta kun yritän näin karkottaa kaksilahkeiset tiehensä.  Latelin hänelle kaikki mun huonoimmat puolet, ja syyt miksi mua ei kannata nähdä. Eihän kukaan sano niin, ihan uskomatonta käytöstä.  Miten yksi tapaaminen voi pelottaa niin paljon. Kaikkihan tajuaa, että yksi tapaaminen ei vielä tarkoita kihlojen ostoa.  Mitä tälle voi tehdä?

Terveisiä vaan Herkulekselle, en mä hullu oo. Peloissani vaan.

Mitä ootte mieltä, olisiko paikallaan vähän tutkia taas menneisyyttä, ja kelailla mistä tämä johtuu, ja miten tästä pääsee eteenpäin?

 

Muutenkin moni juttu pelottaa. Puhuttiin alkuviikosta mun ystävän kanssa kuolemasta, ja siitä miten paljon se voikaan pelottaa. Vai pelottaako se lopulta edes? Mua ei eritysesti, lähinnä muiden lähteminen. Saako siitä edes kirjoittaa? Onko se silleen, että tultuaan 25-vuoden ikään, jotkut jutut alkavat vaan pelottaan tosi paljon. Elämän rajallisuus, se että tulee olemaan tätä menoa aina yksin, ja kaikki muu. Mistä tää johtuu, ja eikai tää nyt pahene tästä? Tottakai pelottaa ja mietityttää maailman tilanne, ja siihen liittyvät jutut, en sitä halua vähätellä. Onhan täällä paljon juttuja, mitkä pelottaa vähän erilaisessa mittakaavassa, mutta pidetään tämä nyt astetta kevyempänä.

Mielestäni en edes pelkää eritysesti mitään, ja muistan juuri sanoneeni ystävälleni, että en edes keksi mitä järkevää pelkäisin. No rakastumista, ja rakastamista. Enpä keksi mitä muuta. Sitä varmaan myös, että jotenkin menettäisi todellisuudentajun.

Miksi näistä edes pitää kirjoittaa? Sen takia, että tää on tosi terapeuttista. Isoiten sen takia, että vitsit ihailen teitä, ketkä uskallatte rakastaa, ja olla parisuhteessa. En mä parisuhdetta myönnä kaipaavani, mutta myönnän, että tästä pelosta haluisin eroon. Taitaa olla silleen, että kaikkia pelottaa joku, ja mulla kärkisijoilla on tää.

Muuten voin elää, ja elänkin elämääni tosi reunalla, ja ottaen isoja riskejä. Mulla on fiilis, että elämä kantaa. Jos jotain kauheaa tapahtuu, se on ihan ok, ja niin kuulukin välillä tapahtua. Kaikille, ja joillekkin enemmän kun todellakaan pitäisi.  Joskus vaan kaikilla on ihan sairaan rankkaa, eikä se mitään.

Mutta se, että antaisin jollekin vapaat kädet satuttaa mua. Siihen en uskalla lähteä. Muuta kun ystävien kanssa. Apua, kylläpä sitä voikin olla tietyillä osa-alueilla keskeneräinen. Sekin on varmasti ihan ok, eiks vaan?

 

Puuss
kaikki rohkeat, ja erityisesti pelokkaat tyypit+ Herkules<3

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *