Uncategorized

EPÄONNISTUMISET

Mitä kun kaikki ei menekään niin kuin olit suunnitellut? Miten suhtautua epäonnistumisiin? Oon aina ollut tosi luottavainen, että elämähän kantaa, ja kaikella tapahtuneella on tarkoitus. Se antaa vähän helpotusta, jos on oikein vaikea elämänvaihe, eikö vaan?

Tässä nyt ei oo kyse vaikeasta elämänvaiheesta, tai toisaalta on, mutta kyllähän tää tuntuu tosi pieneltä murheelta kokonaiskuvassa. Mulla on ollut haaveena päästä sirkusartistiksi, josta oon täälläkin kirjoitellut. Mitä jos oon tehnyt ihan sikana töitä sen unelman eteen, mutta se ei vaan riitä. Mitäs mä teen sitten? Elämä kantaa? Fiksumpihan olisi tehnyt plan b:n, mutta mä oon harvemmin noita tyyppejä, niinkun en ollut nyytkään. Jos oon innostunut jostain, en osaa ajatella mitä jos. Meen vaan täysillä unelmaani kohti, enkä ajattele, ettei se onnistuisi. Niin nyt kuitenkin kävi. Oon ihan sairaan kiitollinen, että pääsin valintakokeissa viimeiselle päivälle asti, koska taso oli ihan mieletön, ja tiedostan ettei mulla ole sirkustaustaa kovinkaan monen vuoden takaa. Osa hakijoista oli kuitenkin omistanut koko elämänsä sirkukselle. Eikä siellä sitä haettukaan, enkä oo tästä päätöksestä mitenkään katkera, ja annan mielelläni koulupaikkani sellaiselle, kenelle se paremmin sopii. Kysymys vaan kuuluu, että mitäs mä nyt teen?

Epäonnistumiset kasvattavat, juurien pitää olla helvetissä, että pystyt loistamaan. Nämä viisaudet ei kauheasti lohduta kun makaat x-asennossa lattialla ja itket. Oon luonteeltani hirmuisen optimistinen, ja tulee mullekkin huonoja päiviä, tietysti siinä missä epäonnistumisiakin. Useimmiten osaan suhtautua niihin fiksusti, eikä ne lamaannuta minua. Oon tottunut kestämään isojakin kolhuja. Oonkin vähän hämilläni tästä fiiliksestä mikä minulle tuli, kun en päässyt kouluun. Mulla on ollut rehellisesti sanottuna raskaampia päiviä viikon sisällä enemmän kuin moneen vuoteen. Ellei sitten aika kultaa muistoja. Onneksi minua on siunnattu ihan käsittämättömillä ystävillä, jotka kannattelevat sillon, kun siihen on todella tarvetta, eikä missään ole mitään järkeä. Huomasin, että mulla on tapana sanoa kaikille tästä puhuttaessa,  että kaikki on tosi ok, eikä mua haittaa etten päässyt kouluun , ja vaihtaa puheenaihetta. Oon ollut kuitenkin ihan paskana. Mun ystävät tuntee mut onneksi niin hyvin, ettei tämä mennyt ihan läpi tämmöisenään. Työnikin puolesta yritän inspiroida ihmisiä, mikä kostaantuu tämmösissä tilanteissa. Aina en muista, että tällaisia päiviä helvetistä tulee ihan kaikille. Jopa minulle.


Olin salaa haaveillut ja suunnitellut elämääni syksylle niin, että oon koulussa. Unelmien koulussa, eikä mun tarvitsisi miettiä kolmeen vuoteen mihin suuntaan lähden elämääni viemään. Se olisi ollut niin helppoa. Tietenkään en ollut varma kouluun pääsystä, mutta en vaan varautunut tähän etukäteen. Vähän hölmöä taas minulta. No, tässä sitä ollaan, ilman koulupaikkaa, ja ilman mitään suuntaa. Tai onhan mulla tää mun elämä Jyväskylässä, mutta tiedättekö eihän se enää riitä.

Tää nyt oli yhdenlainen epäonnistuminen, ja niiden myötä on aina nostettava tasoa. Mun on siis ihan pakko keksiä keino, miten saavutan jotain paljon siistimpää, ilman tuota koulua. Joo, se on aika vaikea tehtävä, koska tuo oli kirkkaimpana juttuna mun jokaisella unelmajanalla vuoden ajan, mutta oon varma, että keksin jotain muuta. Niin paljon siistimpää. Niin mulla on aina ollut tapana tehdä. Hyvä elämä vaatii Esa Saarisen mukaan viisaampaa ajattelua. Sitä tässä nyt tarvitaan.

Odotan universumi sinulta merkkejä, mulla ei oo hajuakaan mikä on oikea suunta. Se on varma, että toista samanlaista vuotta en vietä elämässäni, jotain on keksittävä, jotain suurta. Pakkohan tälläkin on olla tarkoitus, ja tiedättekö mikä on vähän kieroutunutta.

Oon vähän jo innoissani valmiiksi siitä seuraavasta jutusta.

Niin kuin äitini sanoi tässä tilanteessa ”ei jäädä tuleen makaamaan”, se on kyllä hyvä ohjenuora elämälle. Hyvä äiti!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *