Uncategorized

MISSÄ KULKEE RAJAT?

 

Huomenna olisi SM-finaali. Oon ollut asian suhteen niin kevyin mielin kun vaan voin, ja tosi odottavainen. Vaikkakin mulla oli todella huonot pisteet karsinnoista, ja taso olisi ollut kova, etenkin pisteisiin nähden. Mulle tehtiin uus koreo, vähän enemmän taktikoiden (mitä en todellakaan ollut aiemmin tehnyt). Joten fiilis oli tosi hyvä! Jaksamisen kanssa ei oo edes tuntunut olevan haastetta. Kiertue on ollut kevyesti (tai niin kevyesti, kun voi) tässä mukana viimeiset viikot, ja kaikki tuntui menevän suunnitelmien mukaan. Treenitkin on kulkenut mukavasti.
Oon kyllä huomannut, että mieli on mukana kisavalmisteluissa, mutta kroppa ei toimi ihan normaalisti. Ennen SM karsintojakin tipuin tangolta, ja satutuin oikean kantapääni, mutta sekin saatiin kotikonstein kuntoon. Sekään ei mun mielestä oo normaalia, että sieltä tippuu, saatikka satuttaa itsensä. Yleensä nimittäin osaan lopettaa tekemisen, kun oon niin väsynyt, että tippuessa satuttaisin itseni.

Tällä viikolla mun piti viimeistellä koreoo, käydä kampaajalla, ja liimailla strasseja pukuun. Ottaa vaan chillisti ja nauttia matkasta. Alkuviikosta kuitenkin mun niska jostain syystä tuli tosi kipeäksi, ja se vaikutti jopa nukkumiseen. Heräilin yöllä sen takia, ja pään kääntäminenkin oli tuskallista. Nukuin semmoisen lämpöisen vesipullon kanssa, ja muuten venyttelin sitä kevyesti, ja annoin sille aikaa. Ajattelin, että kylläpä tuo parissa päivässä menee ohi, kun hoitaa vaan, ja antaa lepoa. Eihän tää nyt eka kerta ollut, kun paikat on jumissa. Nyt mulla on koko yläselkä kaikesta huolimatta kipeä vain esimerkiksi tätä kirjoittaessa.
Tän lisäksi tulin alkuviikosta tangolta alas niin ryminällä, että vasempaan kantapäähän tuli samanlainen iskuvamma, kun ennen karsinoja.
Kelailin eilen, että eipä mitään, kantapää ei vaivannut viimeksikään, ja selkä on vaan tosi jumissa. Menin siis treenaamaan. Niin kun sanoin, mulla oli uusi koreo, joten treenejäkään ei ollut varaa alkuviikon palauttelun jälkeen jättää välistä.

 

Eihän siitä mitään tullut. Ekan 10s jälkeen, jäin lattialle makaamaan. Jalka ei kestänytkään edes pientä hyppyä, ja koko yläkroppa oli ihan jumissa. Vaikka sitäkin on availtu, ja hierottu koko alkuviikko. Osaa liikkeistä en edes uskaltanut yrittää, koska olin varma, että fiilis ei oo normaali.
Ei siis auta muu, kun perua ekaa kertaa kisat. Voitteko kuvitella mikä fiilis? Ekaa kertaa ikinä en pääse johonkin, sen takia että paikat on vaan tosi rikki. Ekaa kertaa en olisi mennyt kisoihin kattomaan, ja ajatuksella, että ei mun paikka ehkä vielä oo täällä, mutta siistii. Ekaa kertaa ollaan valmistauduttu tähän valmentajan kanssa, ja ekaa kertaa mulla on myös sponsoreita mukana tässä. Eli kerrankin mulla olisi ollut kaikki palaset tän suhteen täydellisesti. Siinäkö ongelma sitten olikin?

Toisaalta ymmärrän tilanteen selkeesti, ja luulen, että tää on vaan kaiken summa. Totta kai jossain näkyy kiertue, eka vuosi yrittäjänä, kovat treenit, autossa istuminen suomen halki, ja tän kaiken yhdistäminen. Olisin vaan toivonut, että vielä viikon kestäisi. Oon tarkkaillut ja fiilistellyt jaksamista tosi paljon, ja mennyt sen mukaan, koska toki tiedostin tilanteen haastavuuden ja työn kuluttavuuden. Toisaalta, onhan mun elämä aina ollut tällaista (lähes), enkä halua laittaa työnkään piikkiin liikaa. Voiko tää olla vaan paskaa tsägää? Ehkä. Vuorelle kiipeäminen, ja huipulle pääseminen ei taida olla edes tärkein juttu. Vaan se, että sieltä pääsee myös alas. Olisin voinut tämän viikon tankata itseni täyteen lääkkeitä (mitä en tehnyt), ja kivuista huolimatta vetää koreon huomisissa kisoissa.
En vaan osaa sanoa, mikä olisi ollut lopputulos. Enkä halua olla se urheilija, joka ei ymmärrä viheltää peliä poikki ajoissa, kaikista merkeistä huolimatta.  Kyllä, fiilis on ihan hirvee, ja kyllä mun tavoite ja haave oli päästä tuonne kisoihin.

Voisin sanoo, että ne on lopulta vaan kisat, ja ens kerralla teen asiat entistä fiksummin. Ens kerralla, osaan arvostaa sitä vielä enemmän, että pääsen lavalla normaalissa voimissa. En sano, koska mulla on tosi pettynyt olo. Ja saakin olla. Voisin sanoa, että ne on vaan kisat, niin kuin ne onkin. En sano, koska onhan tää nyt ihan syvältä. No, onneksi tää ei tapahtunut, kun tavoittelen MM paikkaa.  Nyt vaan fiksua tekemistä, ja tekemättömyyttä. Elämähän ei lopulta saisi pelkästään rakentua tän urheilunkaan ympärille, se on vaan vaikeaa olla ajattelematta sitä niin.

 

Puss, ja antakaa itsellenne aikaa<3

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *