Uncategorized

RAKKAUDESTA

 

Apua, nyt ollaan hyvin häilyvällä rajalla epämukavuuden ja mukavuuden kanssa. Etten vain paljastaisi liikaa. Näitä blogipostauksia oon kirjoittanut kuin päiväkirjaa, tää on kuitenkin aihe jota harvoin tuon esille tarkoituksella.

Rakkaus on ehkä ainoa asia, jota suoraan sanottuna pelkään, ja välttelen. Rakkautta on niin monenlaista, ja sitä on kaikkialla. Useina päivinä musta tuntuu, että huoun rakkautta jok’ikiseen vastaantulijaan, ja tapaamani ihmiseen. Rakkaus on aihe josta ei ole oikeastaan puhuttu elämässäni paljoakaan, ja olenkin vasta viimevuosina saanut kiivettyä monien muurien yli, jotta se ei pelottaisi niin paljoa. Olen seurustellut kerran elämässäni, vuoden ajan. Wau, niinpä. Ei oo erikoinen tulos, mutta se ei oo elämässäni ollutkaan ykkösprioriteetti tai haave ikinä.  Ystäväpiiristäni melkein kaikki seurustelee, osa saa lapsia, osalla on jo lapsia, osa on vaan ihan sairaan rakastuneita. Mitäs minä, edelleen sinkku. Miksi? Varmaan siksi, että oon aina toivonut poikaystävää muille ennemmin kuin itselleni. Mun elämässä on paljon rakkautta, perhe, ystävät, ja rakastankin  ystäviäni yli kaiken.  Mutta riittääkö se?

Monet nuoruudessani ovat haaveilleet poikaystävän löytämisestä enemmän kuin mistään muusta, mä en oikeastaan ikinä. Oon ajatellut, että on ihan turhaa seurustella kenenkään kanssa niin nuorena, ei se kuitenkaan kestä. Eikä kaikki voi löytää unelmiensa miestä samasta kaveriporukasta.  Mun mielestä oikeasti monet sitoutuvat ihmisiin pelottavan helposti, ja vain koska evät halua olla yksin. Ymmärrän toki senkin, en vain halua itse sellaiseen tilanteeseen.

Oon ollut kerran elämässäni oikeasti rakastunut. Mun mielestäni jokaisessa ihmisessä on jotain rakastettavaa. Jokainen tuntemani ihminen on pohjimmiltaan hyvä, ja löydän jokaisesta ihmisestä jonkun syyn miksi rakastaisin häntä. Rakastumisen tunnehan on ihaninta maailmassa, siitä ei varmaankaan käy kiistäminen, mutta kuinka moni onkaan löytänyt elämänsä kumppanin parikymppisenä. Aika harva. Sehän siinä pelottaakin, miksi antaisin itseni rakastua kehenkään, koska on todennäköisempää, että eroamme, kuin pysymme yhdessä. Tiedostan kyllä, että välttelen melkeinpä pakonomaisesti parisuhteita, ja jokainen yli puolen vuoden suhde on saanut minulle pakokauhun aikaan. Uskon sen kyllä ennemminkin johtuvan siitä, että minulle on kehittynyt niin tarkat kriteerit siitä mitä oikeasti haluan. Se tekeekin tästä sinkkuna elämisestä vähän haasteellista, koska en haluaisi olla se tyyppi, jolla on lattiaan asti ulottuva kriteerilista miehistä. Oon kuitenkin. Sehän on oikeasti yksi mun elämän tärkeimmistä päätöksistä, eihän ammattia tai ystäviäkään valita tuosta noin vaan. En halua olla kenenkään kanssa vaan olemisen ilosta, haluan olla jonkun kanssa koska ei ole vaihtoehtoja. Ihastun tosi helposti, ja mun ongelma on välillä se, että nään ihmisissä niin paljon hyvää, harvoin kuitenkaan potentiaalisissa mies ehdokkaissa. Käyn harvoin kenenkään kanssa vaikkapa treffillä, koska en halua ihastua vääriin ihmisiin.

Vaikkakin välttelen tietoisesti parisuhdetta, on päiviä, jolloin toivoisi, että se oikea olisi löytynyt. Tietenkin on. Välillä ottaa vaan niin koville mennä yksin juhliin, ja olla se ainainen sinkku. Sääli on myös yksi pahimmista jutuista, kaikki sinkut tietävät sen säälivän katseen, kun sinulta kysytään mieskuvioista. On myöspäiviä, jolloin minun olisi vaikea kuvitella elämääni ketään muuta, kun tuntuu että omankin pään kanssa on kestämistä.

Oon semmoinen ihminen kuka päästää ihmisiä tosi varovaisesti elämään. Muutama vuosi sitten en olisi edes pystynyt kirjoittamaan juttua rakkaudesta, saatikka puhuman siitä. Siihen liittyy mulla oikeasti aika isoja pelkotiloja, etenkin sitoutumiseen. Kaikkiin näihin on tietysti järkevä selitys vuosien takaa.

Tiedän etten ole ihmistyyppinä kaikkein helpoin, ja minulla on vaatimus valkoisesta hevosesta ja prinssistä, joka ei tee tästä helpompaa. En suostu tyytymään ihan vähään, se pitää tuntua kunnolla, jos johonkin joskus sitoudun. Mutta miten vaikeaa sen löytäminen voi olla! Tapaan mielestäni paljon kiinnostavia ihmisiä, ja minua lähestyy jonkun verran miehet arjessakin, mutta mitä jos ei vaan nappaa. Mitä jos sellaista ei olekaan kuka nappaa. Uskon kyllä, että on, mutta haluisin löytää sen! Oon myös ottanut neuvosta vaarin, ja tutustunut ihmisten luonteisiin ensin, ja antanut itseni ihastu ihmisiin joka ei ensivaikutelmalta vienyt jalkoja alta. Voin kertoa, ei toimi. Ensimmäiset kuukaudet kyllä, mutta puolen vuoden tullessa oon jo kaukana.

Kaikkeahan ei voi saada. Mulla on elämässä muut palaset kohdallaan, ja olen saanut rakennettua elämästäni täydellisen. Nämä ovat asioita joihin olen itse voinut vaikuttaa. Tähän en kuitenkaan voi vaikuttaa, eikä tämä riipu pelkästään minusta. Mietin vain, että jos jotain haluaa (ainakin osan aikaa) eikö sen eteen pitäisi tehdä töitä? Miten teen tämän asian eteen töitä, en mitenkään.

Vitsit mulla on paljon opittava rakkaudesta, mutta valkeasta ratsusta prinssillä en luovu. On rakentanut elämästäni täydellisen, ja on tosi iso kynnys ajatella edes jakavansa tätä kenenkään kanssa. Monesti kuitenkin tuntuu, että päivät menevät hukkaan, kun ei jaa arkea jonkun kanssa.  Vaikka olisi kuinka paljon rakkautta elämässä, kyllä sitä ihminen on laumaeläin, eikä kenenkään pitäisi olla minusta yksin. Täällä ei kuitenkaan olla ikuisesti, ja uskon että minulle on tuolla jossain joku, joten toivottavasti tavataan pian, en oikein malttaisi enää odottaa<3

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *