Uncategorized

SUURIA KYSYMYKSIÄ TULEVAISUUDESTA

“Aina kun huomaat olevasi enemmistön puolella, on aika pysähtyä miettimään vielä kerran”

Mike Twain

 

 

Mun on ollut tosi vaikea tehdä päätöstä sen suhteen mihin suuntaan lähden elämääni viemään, niinkun varmasti monen muunkin. Oon aina rakastanut urheilua, ja toivonut että voisin elättää itseni urheilijana. No mitenkäs semmoista sitten toteutetaan. Muutama vuosi sitten ei ollut hajuakaan. Rehellisesti sanottuna ei sitä montaa kuukautta tarvitse mennä taaksepäin, että olen tuskaillut tämän ajatuksen kanssa ihan toden teolla.

Oon hakenut viimeiset kaksi vuotta johonkin opiskelemaan, oonhan kuitenkin jo 24, ilman korkeakoulututkintoa. Aiemmin asia ei minua ole häirinnyt laisinkaan, koska olen kuitenkin opiskellut jatkuvasti liikunta-alalla.  Viimeiset pari vuotta asia on kuitenkin vaivannut, koska tässä on meneillään aika merkittävät vuodet sen suhteen mihin suuntaan lähtee elämäänsä viemään, ja halusin opiskella samaan aikaan kun muutkin. Kaikki ystäväthän ympärillä alkoivat jo valmistumaan kouluista vuosia sitten. Eli oon siis jo myöhässä. No ei, en oikeesti kadu yhtään mun valintoja, enkä tekis mitään toisin jos voisin.

Oon luonteeltani melkoinen innostuja ja intoilija, sekä hyvin levoton tyyppi. En malta olla parisuhteessa puolta vuotta kauempaa, enkä oo oikeestaan koskaan asunut samassa paikkaa vuotta pidempään. Tykkään seikkailla. Niinpä, eihän tätä elämää varmaan ihan seikkaillen voi läpi vetää. Oon oikeastaan tullut toisiin ajatuksiin tässä muutaman viime kuukauden aikana, miten niin ei voi?

Muistan olleeni ammatinvalintaneuvojalla juurikin muutama kuukausi sitten ja hän ensimmäistä kertaa puhui unelmista. Onhan niistä aiemminkin puhuttu, mutta niin, että oikeasti jäin miettimään sitä syvällisemmin.  Ensimmäisenä hän kysyi mistä unelmoin, sanoin ajattelematta tai valmistautumatta yhtään kysymykseen että, ”urheilusta, siitä että saan esiintyä ja käyttää kaiken energiani omaan urheiluun” No unelmoitko sä jostain koulusta, ”joo, sirkuskoulusta. Haluun sirkukseen esiintymään”. Häntä nauratti, ja hän tokaisi, että eikai tässä sitten muuta. Toteutat vain unelmiasi.

Mulla alkoi kyyneleet valumaan ja, muistan kuinka helpottunut olin. Hän vain kehotti toteuttamaan unelmiani.

Jäin miettimään mikä siinä keskustelussa oli niin merkittävää, olinhan mä jutellut asiasta ja pohtinut asiaa pääni puhki aiemminkin.  Olin rehellinen itselleni pitkiin aikoihin.

Oon yrittänyt noudattaa ulkopuolisten ihailemaa kuvaa, mikä ei todellisuudessa mua kiinnosta. Olen hakenut liikunnalle opiskelemaan liikuntapedagogiikkaa ja tanssiopistoon tanssinopettajaksi, molemmat kuulostavat tietenkin täydelliseltä. Mutta kumpikaan ei ole asia josta olen haaveillut ja unelmoinut, vaan koulut jossa ulkopuoliset näkivät minut. Mähän halusin urheilla, ja valmentaa, enkä istua koulussa. Niinkun ihan oikeesti. Halusin tulla niin hyväksi urheilijaksi kuin mahdollista. Mä en edes mielestäni ole tyyppi, jonka päälle tallotaan, ja muut asettavat ajatuksia minun päähän, saatikka vaikuttavat siihen mitä alan tekemään elämälläni. Mullahan oli omat ja vahvat ajatukset kaikkeen. Ei se nii kuitenkaan tainnut olla, koska mä en oo tyyppi joka itkee vieraan ihmisen edessä unelmia kysyttäessä. Kyllähän siinä joku iso asia saatiin halki.

Nyt on hakupaperit sirkuskouluun menossa, ja kilpaurheilu ja valmentaminen kovassa nousussa. Muistakaa kaikki unelmoida, isosti<3

 

Pusspuss

 

Seuraa myös:

Facebook

Instagram

 YouTube

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *