Uncategorized

TAITOLUISTELU MINUN SILMIN

Olen harrastanut tavoitteellisesti taitoluistelua 5-vuotiaasta 18-vuotiaaksi asti. Minut on kasvatettu niin, että liikunta on mennyt aina kaiken edelle ja jotain kun on alettu tekemään, se tehdään kunnolla.   Treenejä ei vaan jätetty väliin. Isoin kiitos ja arvostus siitä tietysti äidille, joka on jaksanut kuskailla vuodesta toiseen hallille.  Se on aina ollut perheessämme iso juttu, ja näin jälkeenpäin sen vasta todella ymmärtää.  Taitoluistelu ennen kaikkea on kasvattanut luonnettani hyvin periksiantamattomaksi ja opettanut ymmärtämään miten paljon töitä on tehtävä omien unelmien eteen.

Valmennuksessa meillä oli silloin kova kuri, ja valtava auktoriteetti jo kuusi vuotiaasta asti. Jäällä meidän oli oltava siistin näköisiä, hiukset oli oltava tiukasti kiinni, ja vaatteet oli oltava siistit. Pukukopissakin tavarat oli oltava siististi, koska taitoluistelijat eivät ole epäsiistejä. Treenejä meillä oli jo alkuaikoina lähes päivittäin jäällä, ja jään ulkopuolella meillä oli  baletti-, ja tanssitunteja omien lajioheisten lisäksi. Oon tosi kiitollinen siitä kasvatuksesta, jonka sain Riihimäen Taitoluistelijoilta ja silloiselta päävalmentajalta.  Se oli todella korvaamaton ja kasvattava oppikoulu, ja opetti miten kuuluu treenata.

Vaihdoin  seuraa Hämeenlinnan Taitoluistelijoille yläaste ikäisenä. Valmennusmaailma Hämeenlinnassa oli ihan toisenlainen, oli opettavaista nähdä sekin puoli valmennuksesta. Siellä kuri ei ollut lähellekään niin kova, ja seuran vaihdos oli varmasti hyvä ratkaisu siinä kohtaa. Kuitenkaan en vaihtaisi mihinkään ensimmäistä valmentajaani, hän oli yksi vaikuttavimmista ihmisitä elämässäni.

Muutin kotona 16-vuotiaana, jotta pystyin asumaan ihan jäähallin ja koulun vieressä. Se on ollut myös hyvin kasvattava kokemus. Pystyin tämän järjestelyn avulla treenaamaan ennen koulua, ja suoraa koulun jälkeen. Opiskelin urheilulinjalla, joten päivittäisten treenien lisäksi pystyin treenata myös aamuisin. Mielestäni koulun puolesta järjestely ei toiminut tarpeeksi hyvin, ja motivaationi koulua kohtaan katosi.

Melkein kahden vuoden lukio opiskelun jälkeen opiskelu ei enää kiinnostanut minua, ei yhtään. Päätin lopettaa koulun ja pelkästään luistella. Tällöin minulle tehtiin lisätreenejä aamupäiville, ja vitsit se olikin siistiä!

Elin näin lähes vuoden verran, kunnes kroppa alkoi hajoamaan. Minulla oli leikattu toinen polvi luistelusta saadun vamman takia jo vuosia sitten, mutta se ei kestänyt niin kovaa treenausta ja hyppimistä enää. Oli siis lopetettava.

 

Luistelun lopettaminen oli tosi kova paikka, olihan se aina ollut koko elämä, ja ihan kaikki oli pyörinyt sen ympärillä. Nyt minulla ei siis ollut koulupaikkaa, eikä luistelua. Se oli kyllä hirmuinen pudotus. Minulla meni ainakin vuosi satunnaisesti treenaillen, ja itseäni etsien.  Täytyy myöntää, etten pystynyt mennä tuohon aikaan lähellekään jäähalleja, eikä tullut mielenkään mennä luistelemaan.

Onneksi asiat kuitenkin muuttuivat ja sain idean lähteä valmentajaksi.  Asuimme silloin Jämsässä ja pääsin valmentajaksi Jämsän Taitoluistelijoille. Silloin myös tiesin, että haluan lähteä kouluttautumaan enemmänkin liikuta-alalle, ja työskennellä lasten kanssa. Huh, nyt oli siis tulevaisuudessa taas jotain järkeä.

Nykyään valmennan Jyväskylän toisessa seurassa päävalmentajana, ja luistelen itsekin muodostelmassa. Asiat ovat menneet siis paremmin kuin uskalsin edes kuvitella 🙂

 

Pusspuss

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *