Leirit 2027
Kässärit Haltuun Leirit
Kolme päivää käsilläseisontaa, treeniä ja henkilökohtaista valmennusta.
Kässärit Haltuun -workshopit saavat vuonna 2027 rinnalleen kolmen päivän leirit.
Jos tuntuu, että yksin treenatessa kehitys junnaa, et oikein tiedä mitä seuraavaksi kannattaisi harjoitella tai kaipaat enemmän henkilökohtaista palautetta, Kässärit Haltuun -leiri on juuri sitä varten.
Leirillä treenataan kolmen päivän aikana yhteensä 9 tuntia pienessä ryhmässä. Viikonloppuun kuuluu käsilläseisontaa, voimaa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa sekä paljon henkilökohtaista palautetta juuri sun harjoitteluun.
Leirille ei ole lähtötasovaatimusta. Harjoitteista tehdään eri tasoisia versioita, joten voit tulla mukaan riippumatta siitä, harjoitteletko vielä seinän kanssa vai jo vapaata käsilläseisontaa.
Valitse oma leirisi
JYVÄSKYLÄ 12.–14.3.2027
Ready Set Pole
Perjantai klo 18–21
Lauantai klo 12–15
Sunnuntai klo 12–15
Yhteensä 9 tuntia valmennusta.
Ryhmäkoko max 14 osallistujaa.
Hinta 347 €.
TAMPERE 19.–21.3.2027
Liikuntastudio Beat
Perjantai klo 18–21
Lauantai klo 12–15
Sunnuntai klo 12–15
Yhteensä 9 tuntia valmennusta.
Ryhmäkoko max 12 osallistujaa.
Hinta 347 €.
KUOPIO 16.–18.4.2027
Pole Center
Perjantai klo 18–21
Lauantai klo 12–15
Sunnuntai klo 12–15
Yhteensä 9 tuntia valmennusta.
Ryhmäkoko max 14 osallistujaa.
Hinta 347 €.
Mitä viikonlopun aikana tehdään?
Leirin aikana keskitytään sun käsilläseisonnan kehittämiseen kokonaisuutena.
Viikonloppuun kuuluu:
- käsilläseisonnan tekniikkaa ja linjausta
- tasapainon harjoittelua
- erilaisia käsilläseisontaharjoitteita oman tason mukaan
- käsilläseisontaa tukevaa voimaa ja kehonhallintaa
- liikkuvuutta
- paljon henkilökohtaista palautetta ja ohjausta
Treenipäivät rakennetaan monipuolisiksi niin, että jaksat harjoitella laadukkaasti koko viikonlopun.
Pienen ryhmän ansiosta harjoitteita voidaan muokata osallistujien tason mukaan ja saat viikonlopun aikana henkilökohtaista palautetta juuri niihin asioihin, joita sun kannattaa seuraavaksi harjoitella.
Voinko tulla, vaikka en vielä osaa käsilläseisontaa?
Kyllä.
Leirille ei ole lähtötasovaatimusta.
Ryhmä pidetään tarkoituksella pienenä, jotta harjoitteista voidaan tehdä eri tasoisia versioita. Voit siis tulla mukaan riippumatta siitä, harjoitteletko vielä ensimmäisiä käsilläseisontoja seinän kanssa vai jo vapaata käsilläseisontaa.
Kaikkien ei tarvitse tehdä samoja harjoitteita. Tarkoitus on löytää juuri sulle sopiva seuraava askel.
Sun ei tarvitse odottaa leiriviikonloppuun asti
Kun varaat paikkasi kevään Kässärit Haltuun -leirille, saat halutessasi tulla mukaan Kässärit Haltuun -etäryhmään jo tammikuusta alkaen.
Etäryhmässä pääset:
- tekemään yhteisiä treenejä
- osallistumaan liveihin
- lähettämään omia treenivideoita palautetta varten
- valmistautumaan omaan leiriviikonloppuusi
Etäryhmään osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Voit hyödyntää sitä juuri niin paljon kuin itse haluat tai tulla mukaan vasta leiriviikonloppuun.
Jos haluat aloittaa aikaisemmin, sun ei kuitenkaan tarvitse odottaa maaliskuuhun asti, vaan päästään treenaamaan yhdessä jo tammikuussa.
Entä jos sairastun enkä pääsekään leirille?
Ilmoittautuminen on sitova, mutta voit siirtää paikkasi toiselle henkilölle maksutta.
Jos et esimerkiksi sairastumisen vuoksi pääse osallistumaan leirille, saat 2 kuukautta Kässärit Haltuun -etävalmennusta oman leiriviikonloppusi jälkeen.
Mikäli tapahtuma peruuntuu järjestäjän toimesta, leirimaksu palautetaan kokonaisuudessaan.
Varaa paikkasi Kässärit Haltuun -leirille
Jyväskylä 12.–14.3.2027
Tampere 19.–21.3.2027
Kuopio 16.–18.4.2027
[VARAA PAIKKASI KUOPIOON]