Mulle alkaa selkiintymään päivä päivältä kirkkaammin, että haluun muuttaa syksyllä Helsinkiin. Jos kelattaisiin vuosia taaksepäin, oon halunnut sinne jo useampia vuosia. On vaan aina tullut jotain muuta. Oon kirjoitellut ja puhunut paljon siitä, että haluisin myös muuttaa ulkomaille, joka saattaa myös syksyllä olla mahdollista. Se riippuu sitten taas niin monesta asiasta, että siitä ei edes kannata puhua vielä. Pysytään siis tässä ensimmäisessä paljastuksessa. Oon asunut pienenä Helsingissä, ja meillä taitaa edelleen olla siellä kotitalo tallella. Siitä on kuitenkin niin kauan, etten muista niistä ajoista oikeastaan mitään. Kuitenkin, voidaan varmaan sanoa, että olen Helsinkiläinen. Oon kaivannut jotain selkeetä syytä muuttaa täältä Jyväskylästä jo useamman vuoden.  Koulupaikkaa, ihmissuhteita, tai töitä. Ei ole…

  Voi saakeli. Muistan kuinka mulla on mennyt hermo, ja usko ihmiseen kuka on kriiseillyt iästään, mutta tässäpä sitä ollaan. Joulukuussa puhalsin kynttilät tämän iän kunniaksi, ja siitä eteenpäin oonkin kiinnittänyt huomiota jokaiseen muutokseen itsessäni ja muissa. Kaikki lapsuuden pilvilinnat alkaa viimeistään nyt romuttumaan, ja sitä alkaa jotenkin ymmärtää asioita joita ei haluaisi ymmärtää. Voitte vaan kuvitella miten paljon oon pohtinut mikä tässä nyt kiristää, mutta oon tullut siihen tulokseen ,että ympäristö ja se, etten halua muuttua sen mukana. Älkääpä käsittäkö väärin, en haluaisi olla yhtään  nuorempi kun olen nytkään. Jollain tavalla ympärille ilmestyvät lapsukaiset, omakotitalot, häät, ja kaikki tähän humuun liittyvä aiheuttaa minussa jonkunlaisen pakokauhun. Kaikesta on tulossa ehkä…

  Viimekesä on ollut veitsenterällä tasapainoilua monenkin asian suhteen. Kesä oli myös stressaavin ikinä, ja vähän ihmettelen mistä nää supervoimat ja asenne on oikein tulleet. Ja kyllä, se vaati veronsa, ja täytyy sanoa että ihan töitä on saanut tehdä. Töitä oon tottunut tekemäänkin, eikä kymmenen tunnit työpäivät hätkäytä, mutta nää harppaukset henkisesti on se kasvattavin juttu. Jos viimeinen vuosi on vaatinut veronsa henkisesti, se on myös opettanut, että ei tässä kukaan mitä vaan kestä. Ja viimeinen kuukausi onkin mennyt palautellessa, ja voimia keräillessä.  Ei tässä  ihan jalkoja ole pöydälle kuitenkaan nostettu, mutta ehkä katseet on ainakin osaksi aikaa saanut käännettyä muuhunkin kun selviämiseen. Viimeinen kuukausi on räpiköity tapani mukaan aika…

Mun on pitänyt pitkään jo julkaista seuraava blogipostaus, mutta pakko myöntää nyt on ensimmäinen kesä yrittäjänä vienyt minua kovalla tahdilla eteenpäin. Siis minähän siinä olen tietysti ollut ohjaksissa, ja kaikki on mennyt niin kun olen halunnutkin. Ei tietenkään helposti, mutta väkisin jos ei muuten. Kesästä jäi päällimmäisenä mieleen ajatus, että täällä voi tehdä oikeasti ihan mitä vaan, eikä kukan voi luoda minun mallia elää. Kesän aikana oon oppinut aiempaan tarkemmin tutustumaan minuun, ja tutkiskelemaan ajatusmallejani, ja horjuttamaan niitä jokaiseen suuntaan. Oon yrittänyt myös löytää tarinaa jota toistan itselleni, ja päästä eroon siitä, sekä tunnistaa sen. Entä mitä mä sitten haluan? No oikeestaan kaiken mikä tuntuu mahanpohjassa, ja jonka eteen joutuu…

  Apua, nyt ollaan hyvin häilyvällä rajalla epämukavuuden ja mukavuuden kanssa. Etten vain paljastaisi liikaa. Näitä blogipostauksia oon kirjoittanut kuin päiväkirjaa, tää on kuitenkin aihe jota harvoin tuon esille tarkoituksella. Rakkaus on ehkä ainoa asia, jota suoraan sanottuna pelkään, ja välttelen. Rakkautta on niin monenlaista, ja sitä on kaikkialla. Useina päivinä musta tuntuu, että huoun rakkautta jok’ikiseen vastaantulijaan, ja tapaamani ihmiseen. Rakkaus on aihe josta ei ole oikeastaan puhuttu elämässäni paljoakaan, ja olenkin vasta viimevuosina saanut kiivettyä monien muurien yli, jotta se ei pelottaisi niin paljoa. Olen seurustellut kerran elämässäni, vuoden ajan. Wau, niinpä. Ei oo erikoinen tulos, mutta se ei oo elämässäni ollutkaan ykkösprioriteetti tai haave ikinä.  Ystäväpiiristäni melkein…

Varoitus, tää on sekavin kirjoitus mitä oon aikoihin tuottanut, enkä oletakkaan että pysyt alkukaan kärryillä.  Mielestäni kuitenkin kärkisijoilla omissa jutuissani ja kuvaa parhaiten omia ajatuksiani. Jos jatkat lukemista, saan sulta friikin tai neron leiman. Up to you, kaikki käy.   Kaikki varmaan on haaveillut elämästä supersankarina. Wikipedia määrittelee supersankarin näin ” supersankari on fiktiivisessä maailmassa seikkaileva henkilöhahmo, jolla on yli-inhimillisiä tai jopa yliluonnollisia kykyjä.” Mun mielestä kuulostaa ihan saavutettavissa olevalta asialta. Oon vahvasti sitä mieltä, että elämä supersankarina on ainakin lähellä omaa touhuani useanakin päivänä. Mulla on ainakin itsellä sellainen fiilis, ja sehän riittää. Tässä onkin enemmän kyse fiiliksestä kuin kyvyistä, miettikää kuin siistiä, että osan ajasta ainakin on kaikkipystyvä fiilis. Johtuukohan…