Mulle alkaa selkiintymään päivä päivältä kirkkaammin, että haluun muuttaa syksyllä Helsinkiin. Jos kelattaisiin vuosia taaksepäin, oon halunnut sinne jo useampia vuosia. On vaan aina tullut jotain muuta. Oon kirjoitellut ja puhunut paljon siitä, että haluisin myös muuttaa ulkomaille, joka saattaa myös syksyllä olla mahdollista. Se riippuu sitten taas niin monesta asiasta, että siitä ei edes kannata puhua vielä. Pysytään siis tässä ensimmäisessä paljastuksessa. Oon asunut pienenä Helsingissä, ja meillä taitaa edelleen olla siellä kotitalo tallella. Siitä on kuitenkin niin kauan, etten muista niistä ajoista oikeastaan mitään. Kuitenkin, voidaan varmaan sanoa, että olen Helsinkiläinen. Oon kaivannut jotain selkeetä syytä muuttaa täältä Jyväskylästä jo useamman vuoden.  Koulupaikkaa, ihmissuhteita, tai töitä. Ei ole…

  Voi saakeli. Muistan kuinka mulla on mennyt hermo, ja usko ihmiseen kuka on kriiseillyt iästään, mutta tässäpä sitä ollaan. Joulukuussa puhalsin kynttilät tämän iän kunniaksi, ja siitä eteenpäin oonkin kiinnittänyt huomiota jokaiseen muutokseen itsessäni ja muissa. Kaikki lapsuuden pilvilinnat alkaa viimeistään nyt romuttumaan, ja sitä alkaa jotenkin ymmärtää asioita joita ei haluaisi ymmärtää. Voitte vaan kuvitella miten paljon oon pohtinut mikä tässä nyt kiristää, mutta oon tullut siihen tulokseen ,että ympäristö ja se, etten halua muuttua sen mukana. Älkääpä käsittäkö väärin, en haluaisi olla yhtään  nuorempi kun olen nytkään. Jollain tavalla ympärille ilmestyvät lapsukaiset, omakotitalot, häät, ja kaikki tähän humuun liittyvä aiheuttaa minussa jonkunlaisen pakokauhun. Kaikesta on tulossa ehkä…