Miten mahdoton tavoite muuttui todeksi

Ensiksi: pieni kippis sille, että tänään on mun synttärit 🎉
Ja toinen kippis sille, että jatkat viime viikon tarinan lukemista — kiitos siitä.
Kerroin viimeksi asiasta, josta en ollut puhunut oikeastaan kenellekään.

Tänään haluan kertoa, miten mahdottomalta tuntunut tavoite muuttui todeksi.
Miten pääsin siitä pisteestä, jossa mietin myyväni kaiken… siihen, missä oon nyt.

 “Jos haluan uuden elämän, mun kalenterin pitää vapautua 80 %.”

Tää oli se lause, jonka kirjoitin vuosi sitten.
Olin nähnyt, mihin kaikkeen Kässärit-brändistä on.
Tiesin, että sen voisi kasvattaa isoksi — jopa jättimäiseksi.
Mutta tiesin myös, että se ei ole mahdollista, jos kannan edelleen tanssikoulun arjen harteillani.

Vuosi 2024 oli mulle iso “oppimisvuosi”:
opin miten digibisnestä kasvatetaan
mihin kannattaa panostaa
ja mihin oma energia oikeasti menee.

Mutta pelkkä kasvu digin puolella ei riittänyt mihinkään,
jos en pystyisi päästämään irti siitä roolista, joka piti mut sidottuna.

“Miten mahdoton tavoite lopulta toteutui?”

Rehellisesti:
aloitin listaamalla kaiken, mikä ei ollut enää ok.
Kaiken, mikä piti muuttua.
Kaiken, mikä piti siirtää pois mun pöydältä, jos halusin sen uuden elämän.

Sitten tajusin sen pelottavan totuuden:
mä seison täällä…
ja haluaisin olla tuolla –
ja niiden kahden välissä on KOKONAINEN VUORI.

Ja samalla tiesin, että ainoa tapa päästä sinne oli
pienet, päivittäiset askeleet

• visio, josta en suostu luopumaan.

Ja ne askeleet…
ne eivät olleet kivoja.
Ne ei olleet helppoja.
Ne eivät olleet “yay let’s grow” -hetkiä. 

Moni niistä oli:

• jalat tärisi
• ääni väpätti
• teki mieli perääntyä
• tuntui että koko bisnes voi romahtaa
• nousi tunteita joita en oo koskaan elämässä tuntenut

Mutta tää oli se vuosi, jolloin mun supervoima oli:
järkyttävän kirkas visio — ja maailman pienimmät askeleet sitä kohti.

Ei mitään massiivista.
Ei mitään sankaritarinaa.
Vaan yksi vaikea asia kerrallaan.

Käännekohta

Kesällä tuli pari tilannetta tanssikoulun kanssa, jotka sai mut tuntemaan:

“Ei mikään ole muuttunut. Mä oikeasti joudun myymään kaiken.”

Ja se oli hetki, jossa tiesin:
tää on mun raja.
Jos haluan uuden elämän, mun on tehtävä ne muutokset, joita oon vältellyt.

Ne päätökset oli isoja.
Ymmärsin täysin, miksi ne pelotti:
niihin liittyi oikeita riskejä.
Ne koski ihmisiä.
Ne koski tiimiä.
Ne koski mun identiteettiä.

Mutta mitään ei olisi tapahtunut, jos en olisi tehnyt niitä.

Ja rehellisesti?

Tää syksy on ollut elämäni hurjin myrsky.

Sellainen, etten edes pysty kertomaan vielä kaikkea.
Sen aika tulee myöhemmin.

Mutta tän mä voin sanoa:

ilman tätä syksyä mikään ei olisi muuttunut.
Ei yksikään asia.

Kaiken taustalla oli kuitenkin sama lause, joka kantoi mua koko vuoden:

🌿 “Lepo ei vie kauemmas – se vie lähemmäs.”

Lepo ei tarkoita passiivisuutta.
Se tarkoittaa sitä, että lopetat selviytymisen.
Se tarkoittaa sitä, että annat hermoston rauhoittua niin, että pystyt tekemään ne isot päätökset, jotka muuttaa elämän suunnan.

Ja mitä siitä tuli tilalle?

Tää:

✔ oon voinut paremmin kuin koko vuonna
✔ oon vaihtanut koko liiketoiminnan mallin
✔ oon irrottanut itseni 80 % tanssikoulun arjesta
✔ vastaan enää vain niistä asioista, jotka oikeasti kuuluu mun rooliin
✔ oon saanut takaisin sen luovan, kevyen version itsestäni

Ja ehkä isoin:

⭐ Se selviytyjä-minä, joka vielä vuosi sitten roikkui viimeisillä voimilla —

on saanut vihdoin jäädä taakse. Tilalla on se tyyppi, joka voi istua biitsillä drinkki kädessä ja nauraa koko matkalle.

Ja mikä parasta: tämä fiilis on juuri nyt totta.

Oon tällä hetkellä Köpiksessä juhlimassa mun synttäreitä.

Ja mä mietin:

“Hitto mimmi, sä oikeasti teit tän.
Ja tää seuraava vuosi… se tulee olemaan iso.”

Loppuun: yksi pieni päätös voi muuttaa kaiken — myös sun.

Yksi ajatus:
“Hitto mä haluan ton.”
“Haluan olla toi tyyppi.”
“Mun aika on nyt.”

Mitä sä päätät ensi vuodelle?
Minkä version itsestäsi kutsut mukaan?

— Nita